Laskutuskausi

Milloin lasku saapuu?

Tilaamisen jälkeen ensimmäinen lasku saapuu seuraavan kuun aikana.

Laskutuskausi

Seravolta hankittu palvelupaketti laskutetaan joko kuukausittain tai vuosittain. Vuosilaskutettava sopimus on hieman edullisempi kuin kuukausilaskutus (30 € alennus), mutta vuosisopimukseen sitoudutaan vuodeksi kerrallaan, eikä jo maksettuja vuosimaksuja palauteta kesken sopimuskauden irtisanotusta sopimuksesta.

Miksi sain laskun kaksi kuukautta ennen seuraavan laskutuskauden alkamista?

Kaikista vuosilaskutettavista sopimuksista lähetetään lasku 4-8 viikkoa ennen seuraavan laskutuskauden alkamista. Näin varmistetaan, että sinulla on tarpeeksi aikaa maksaa lasku sekä tehdä sopimukseen tarvittavia muutoksia tai päättää se nykyiseen laskutuskauteen.
Kaikilla palvelupaketeillamme on 1 kk irtisanomisaika, jolloin mahdollinen irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti 1 kk ennen seuraavan laskutuskauden alkamista. Mikäli ehdit maksaa vuosilaskun, mutta irtisanot sopimuksen irtisanomisajan puitteissa, palautetaan maksettu summa, tai se hyvitetään muilta tulevilta laskuilta. Kun sopimus irtisanotaan, Seravo ei esimerkiksi uusi verkkotunnusten vuosittaisia rekisterimaksuja.
Voit halutessasi siirtyä vuosilaskutuksesta kuukausilaskutettavaan sopimukseen. Sopimuksen sekä laskutustietojen muuttaminen tai päivittäminen onnistuu lähetämällä meille sähköpostia, help@seravo.com.

Kysyttävää laskutuskaudesta tai laskutuksesta?

Laskutukseen liittyvistä asioista voit olla meihin yhteydessä sähköpostitse, help@seravo.com.

Vastasiko tämä kysymykseesi? Kiitos palautteesta. Palautteen lähettämisessä oli ongelma. Yritä uudelleen myöhemmin.